"Annan itselleni aikaa, kyllä kaikki järjestyy"

Taas näitä päiviä kun ei vaan jaksa. Illalla ei saa unen päästä kiinni, aamulla itku tulee kun joutuu sängystä nousemaan. Töissä ei mikään kiinnosta. Silti täytyy tehdä työt, hymyillä,oppia uutta... Tosi kivaa... Iho kutisee kuivuudesta, juuri eilen rasvasin koko vartalon. Onneksi pian pääsee taas nukkumaan oman kullan viereen.. Tai no, enhän tiedä edes koska hän tulee töistä kotiin. Pidän peukut pystyssä että ulko-ovi kolahtaisi ennen kun nukahdan. :-)

 

Olen antanut itselleni luvan olla väsynyt. Ärtynyt. Laiska. Masentunut. Ja kaikkea muuta mitä ihmiset koittavat päivittäin vältellä. En vain voi yksinkertaisesti kokoajan niuhota itselleni siitä, millainen minun pitäisi olla. Elän tässä ja nyt, tänään on tälläinen päivä ja huominen on huomenna. En edes koita olla "paras" ihminen näinä huonoina päivinä. Yleensä en pura väsymystä muihin ihmisiin. Tai tuleehan sitä talouden miespuoliselle välillä ärähdettyä, tajuan kuitenkin aina pyytää anteeksi käytöstäni. Ja hän tietää ja näkee koska minä todella olen vajaatoiminnan aiheuttamassa väsymystilassa. Se saattaa tulla kesken kauppareissun, voisin istua niille sijoilleni ja väsymyksen tultua minulle on aivan sama mitä kaupasta mukaan tarttuu kunhan pääsen äkkiä kotiin lepäämään. On myös kertoja kun innoissani valmistan hyvää ruokaa. Syödessäni väsymys iskee, pöperöt jää pöytään ja minä menen lepäilemään. Ihan käsittämättömiä juttuja ja todellakin voin sanoa, ettei sairauden aiheuttama väsymys ole mitään normaalia väsymystä. Koita sitäkin nyt selvittää ihmiselle joka ei kyseistä väsymystä ole kokenut.. Argh.

 

Kun kesä tulee niin kaikkien pitäisi olla niin tikissä ja timmissä kunnossa. Juu, ja minä en ainakaan edes pyri kesäkuntoon. Ihan turhaa touhua meikäläiselle. En siis ole ylipainoinen, painoindeksini on normaali. Kuitenkin sairaus on "suonut" minulle viimisen päälle leveän persuksen, löllyvät reidet ja pömpöttävän vatsan. Noin vuosi sitten olin laiha ja mahduin farkkuihin jotka makaavat nyt käyttämättöminä kaapissa. Eihän ne enää minulle mahdu. Noin vuosi sitten elin oikein railakasta elämää, alkoholi virtasi ja yöllä maistui rasvamätöt. Ja krapulapäivänä tietysti tuli syötyä todella epäterveellisesti. Ja niin, todellakin olin laiha ja alipainoinen vaikka vajaatoiminnalla porskutettiin silloinkin eteenpäin. Minä lähden lenkille silloin kun jaksan. Jos laiskottaa, makoilen kotona ja teen mitä huvittaa. Pahempi olo minulle tulee siitä, että saisin koko ajan piiskata itseäni tekemään jotain mitä en todellakaan jaksa tai ei huvita. Onhan elämässä asioita mitkä on pakko hoitaa ja tehdä. Mutta kun on elämän perusasiat kunnossa niin ei tarvi pingottaa sivuseikoista ja pikkuasioista ;-) Monet varmaan ajattelee, että olen jotenkin luovuttanut asioiden suhteen. Joskus halusin olla hyväkroppainen ja näin paljon vaivaa sen eteen. Monta vuotta tätä sairautta liikatoiminnasta vajaatoimintaan sairastaneena tajuan, että en minä voi kaikkeen kehossani tapahtuvaan vaikuttaa. Jos löllyy niin sitten löllyy. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kun katsoa peiliä arvostelevin silmin :-)  

 

Ja nyt on päivä kun en jaksa! Joten ilta menee sohvalla loikoillen. Ja sitä isäntää kotiin odotellen. Jos vaikka vahingossa nukahtaisi aikaisin, saisi herätä aamulla virkeämpänä kun tänään. Tai eihän ne nukutut tunnit tähän väsymykseen vaikuta joten aamulla sen näkee miten käy. :-)

 

- Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
Sä heräät huomaamaan,
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan -